Crokinole-laudan ohjeita kysellään aina toisinaan, joten tässä ne nyt ovat. Itse en ole lautaani tehnyt, joten en osaa neuvoa sen tarkemmin työn eri vaiheissa, mutta näillä mitoilla pitäisi puutyöt osaavan päästä alkuun. Alla on kuva minun laudastani, joka edustaa ulkonäöltään melko yksinkertaista perusmallia, Hilinskien galleriasta voi käydä katselemassa todella näyttävien lautojen mallia.
Materiaaliksi helpoin vaihtoehto taitaa olla vaneri ja MDF-levy. Ne toimivat hyvin, tietysti hienompiakin puulajeja voi käyttää halutessaan.
Pelialueen halkaisija on 66 cm. Tapit ovat kehällä, joka on keskipisteestä 102 mm etäisyydellä. Seuraava kehä on niinikään 102 mm päässä, ja sitä seuraava myös. Tästä kehästä on sitten tuuma eli 25,4 mm pelialueen reunaan. Pelialueen reunasta koko laudan reunaan olisi hyvä olla vähintään kaksi tuumaa eli 50,8 mm. Lauta voi olla ympyrä (minun mielestäni hienoin), kahdeksankulmio (jonkin verran helpompi tehdä) tai neliö (helpoin tehdä, mutta tylsin ratkaisu).
Keskusreiän halkaisija on 35 mm ja syvyys 6 mm. Viivojen paksuus on 1,5 mm ja korkeintaan 3 mm. Kiekon halkaisija on 32 mm ja paksuus noin 10 mm.
Pinta lakataan (useampi kerros), hiotaan (hienoa hiekkapaperia ja vettä) ja vahataan. Lakan lajista en tiedä, vahana voi käyttää karnaubapohjaista autovahaa. Viivat piirretään lakkakerrosten väliin.
Tapit voi tehdä esimerkiksi ruuveista, joiden ympärille laittaa muoviputkea. Tappien kireyttä ja kimmoisuutta voi siten säätää kätevästi.
Ed Rozmiarekilla on hyvät ohjeet.
