| Julkaisija: | Hartland Trefoil (1994-2002) |
| Suunnittelija: | Francis Tresham |
| Pelaajamäärä: | 2-9 |
| Pelin pituus: | 120-240 min |
| Tähdet: | |
Samanlaisia pelejä
Manila
Age of Steam
Age of Steam: America / Europe
Power Grid (Funkenschlag)
Age of Steam: Montréal Métro
Francis Tresham tuli aloittaneeksi jotain suurta luodessaan 1829:n vuonan 1974. Englannin rautateiden alkuaikoihin sijoittuva peli ja erityisesti sen Yhdysvaltoihin sijoittuva jatko-osa 1830: Railroads and Robber Barons aloittivat 18xx-sarjan, joukon samoihin perusmekaniikkoihin perustuvia junapelejä. Nykyään sarjassa on kymmeniä pelejä ja lisää tulee. Sarjasta on tullut oma pieni harrastuskenttänsä lautapeliharrastuksen sisälle. Pelejä julkaistaan pääasiassa hyvin pieninä painoksina pienelle, mutta vaativalle yleisölle.
1829 vanheni - kuten Chris Farrell sanoo, peli kestää 12 tuntia, joista hauskaa pelattavaa on kuutisen tuntia. 1825 on tuoreempi versio samasta ideasta ja tuntuvasti tiiviimpi paketti: tavallisen pelin pelaa neljään tuntiin.
1825 on jaettu kolmeen yksikköön, joista jokainen on itsessään kelpo peli. Yhdistämällä yksiköt saa isompia pelejä, joiden parissa aikaa saa kulumaan tuntikausia.
Idea on sama kuin 18xx-peleissä yleensä. Pelaajat ostavat rautatieyhtiöiden osakkeita. Firman isoin osakkeenomistaja on toimitusjohtaja, joka hallinnoi firmaa: päättää minne rataa rakennetaan ja mistä junat kulkevat. Junilla ajaminen tuottaa rahaa, joka voidaan kerätä firman kassaan tai jakaa osinkoina osakkeenomistajille.
Jos firma jakaa osinkoja, sen osakekurssi nousee. Jos osinkoja ei heru, osakkeen arvo laskee. Pelin lopussa lasketaan pelaajien omistamien osakkeiden arvo ja käteinen raha, ja eniten varallisuutta kerännyt voittaa. Tavoitteena on siis hankkia lupaavien firmojen osakkeita, kehittää omia firmoja mahdollisimman tuottoisasti ja dumpata osakkeet, jos kurssi on korkealla ja firman kehitys näyttää rajalliselta.
18xx-peliksi 1825 on varsin kesy. 1830:n jälkeläisissä, joita suurin osa sarjan peleistä on, osakekeinottelulla on isompi rooli. Osakkeiden ostaminen ja myyminen heiluttelee hintoja ja toisten pelaajien osakkeiden arvon tuhoaminen on taiteenlaji. 1825 keskittyy enemmän radanrakenteluun ja laadukkaan osakesalkun kehittämiseen. Peli on muutenkin sarjan edustajaksi melko yksinkertainen ja sopii siten hyvin ensimmäiseksi 18xx-tuttavuudeksi. Peli on silti tarpeeksi haastava, jotta sen parissa viihtyy vuosia.
Aikaa pelin pelaamiseen on syytä varata. Yksittäiset yksiköt pelaa varsin helposti 2-4 tuntiin kunhan tietää mitä tekee, useamman yksikön yhdistäviin peleihin on syytä varata enemmän aikaa. Koko Englannin kattava jättipeli vienee helposti sen 12 tuntia minkä alkuperäinen 1829 - vaan siitäkin huolimatta mieleni tekisi joskus kokeilla.
Laskemista ja rahankäsittelyä 18xx-peleissä riittää, joten kannattaa varata pelaajille laskimia ja korvata pelin paperirahat vaikkapa pokerichipeillä, sillä niiden käsittely on huomattavasti paperirahaa nopeampaa ja säästää hyvän tovin aikaa. Loppupelissä kynä ja paperi tai taulukkolaskentaohjelma ovat hyviä apuja.
Ykkösyksikkö kattaa eteläistä Englantia, Lontoo on kartan fokus. Ensimmäiseen yksikköön on eniten laajennusosia: kolmella Regional Kitillä mukaan saa Cornwallin, Walesin ja pienen Pohjois-Norfolkin. Itse en ole vielä ehtinyt ykkösyksikköä testata.
Toisen yksikön keskipisteenä on Manchester-Liverpool-parivaljakko. Kartta on suhtkoht tiivis ja toimii kuulemma erittäin hyvin myös kahdella pelaajalla. Siitä en tiedä, mutta kolminpeli oli miellyttävä kokemus. Yhtiöitä riitti jokaisen pelaajan ajettavaksi ja radanrakentamisessa oli mukavasti haastetta.
Kakkosyksikköön on vähemmän laajennoksia, vain yksi, joka lisää pari pikkufirmaa mukaan. Nämä firmat tuovat peliin vähän väriä, mutta eivät mielestäni ole mitenkään välttämättömiä. Sen kerran kun olen kokeillut, toinen firmoista oli mukava apu, mutta toinen jäi kokonaan käyttämättä.
Kolmosyksikkö kattaa Skotlantia ja pohjoisinta Englantia, ja on yksinomaan kahdelle pelaajalle tarkoitettu. Kaksinpeli toimii hyvin, toisin kuin ehkä voisi. Aikaa kaksinpeliinkin menee helposti kolmisen tuntia, mutta tämä on peli, jossa riittää mietittävää.
Pohjoisessa on kaksi isoa rautatieyhtiötä, joista toinen tuntuu hieman helpommalta kuin toinen, mutta kuvittelisin, että kokeneiden pelaajien kesken peli on suhtkoht hyvässä tasapainossa. Ainakin kun pitää mielessä, että CR ja GSWR eivät saa päätyä samalle pelaajalle...