| Julkaisija: | Lautapelit.fi (2006) / Fantasy Flight Games (1998) |
| Suunnittelija: | Reiner Knizia |
| Pelaajamäärä: | 2-5 |
| Pelin pituus: | 30-45 min |
| Tähdet: | |
Samanlaisia pelejä
Aavikon karavaanit tunnetaan kameleistaan. Pastellinsävyisistä kameleista rakennellaan laudalle karavaaneja, jotka yrittävät tavoittaa keitaita ja juomapaikkoja sekä rajata itselleen aluetta.
Karavaanipeli on Knizian parhaita pelejä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Peli tavoittaa täydellisesti Knizian elämänfilosofian: elämä on täynnä mahdollisuuksia, joista vain osan voi toteuttaa. Tiukkoja valintoja syntyy, kun joka vuoro kahdella siirrolla pitäisi saada aikaan mahdollisimman paljon.
Pelin alussa pelaajat aloittavat kukin viisi karavaania. Joka vuoro pelaajat saavat pelata kaksi kamelia haluamiensa karavaanien jatkoksi. Pelissä on lukuisia tapoja kerätä pisteitä: mikäli kamelijono päätyy keitaalle tai juomapaikalle, pisteitä kertyy välittömästi. Pelin lopussa pisteitä tulee kameleilla ympäröidystä alueesta (vaikeaa, mutta arvokasta) ja kunkin viiden värin pisimmälle karavaanille.
Tyypillisellä kierroksella pelaaja haluaisikin tehdä vähintään kolme eri siirtoa, joten vaikeita valintoja riittää jokaikiselle kierrokselle. Paljon on kyse ajoituksesta: tietyt siirrot on ehdittävä tekemään ennen muita pelaajia, mutta missä järjestyksessä ne kannattaa tehdä, onkin ihan eri juttu.
Pelin lopetusehtokin onnistuu kiristämään tunnelmaa. Peli päättyy, kun joku viidestä väristä loppuu. Jos pelaajat innostuvat kilpailemaan yhdessä värissä erityisen kovasti pisimmästä ketjusta, peli voi päättyä yllättävänkin nopeasti.
Aavikon karavaanien yhteydessä mainitaan usein Go. Ihan aiheesta - tietty sukulaisuussuhde peleillä on. Ainakin itse koen Aavikon karavaanit hyvin Go-henkiseksi kokemukseksi, joskin tietysti huomattavasti kevyemmäksi ja tiiviimmäksi.
Aavikon karavaanit on parhaimmillaan kolmella tai neljällä pelaajalla. Kaksinpelikin on oikein mainio, mutta viidellä pelaajalla laudalla on liikaa toimintaa ja aika omien vuorojen välillä turhan pitkä. Suostuisin silti mielelläni viisinpeliinkin. Pelilautaa pienennetään vähemmillä pelaajilla, mikä auttaa säilyttämään tunnelman pelaajamäärästä riippumatta.
Jostain syystä Aavikon karavaanit on jäänyt aika vähälle pelaamiselle, vaikka pelistä paljon pidänkin. Jotain vetovoimaa siitä selvästi puuttuu; tästä syystä vain neljä tähteä. Enempäänkin olisi mahdollisuuksia, sillä pelissä on matalaan oppimiskynnykseen nähden paljon syvyyttä.
Selitys eri kenttien merkityksistä
| Tahti: Nopea. Kokeneet pelaajat varsinkin pelaavat nopeasti ja tehokkaasti. | Mutkikkuus: Varsin yksinkertainen, mutta tarjoaa silti paljon mietittävää. Helppo oppia. |
| Onnen vaikutus: Ei ole. Pelissä on vain pelaajien aiheuttamaa kaoottisuutta. | Jännitys: Melko hyvä, varsinkin loppua kohden tiivistyy usein miellyttävästi. |
| Ilkeys: Kohtalainen. Toisen nenän edestä on vietävä hyvät paikat, kainostelu ei tässä pelissä auta. | Vuorovaikutus: Korkea. Toisten pelaajien menestyksen torjuminen on olennainen osa peliä. Laudalla on tilaa rajallisesti, ja kamppailu on kovaa. |
| Ulkonäkö: Vaisu pelilauta, mutta söpöt kamelit. Pastellisävyjä inhoaville tämä peli ei sovi. | Teema: Ei erityisen hyvä, peli on varsin kuiva. |
| Pelaajille: Erittäin hyvä, varsinkin abstraktien strategiapelien ystäville (koska sitä tämä pohjimmiltaan on). | Ei-pelaajille: Kohtalainen. Ei mikään hauska tai teemaltaan vahva peli. Vähän fiksumpaa, mutta silti helppoa peliä hakeville tämä on nappivalinta. |
| Kaksinpelattavuus: Hyvä, kaksinpeli on vakavampi ja vähemmän kaoottinen kuin moninpeli ja miellyttää sellaisena varmaan monia. | Uudelleenpelattavuus: Hyvä, pelilaudassa on jonkin verran satunnaisuutta juomapaikkojen ja keitaiden sijoittelun suhteen. |
| Kieliriippuvuus: Pelin komponentit ovat sääntöjä ja pelkästään temaattisia osia lukuunottamatta kielivapaat. | |
| Arvostelu perustuu muutamaan peliin. |
|
| Hyvä 2-5 pelaajalla. Parhaimmillaan 2-4 pelaajalla. |
|
Kumpulan pelikerhon arvostelu
Shannon Appelclinen arvostelu RPGnetissä
Bruno Faiduttin arvostelu
BoardGameGeek