Die Macher

Klassikko

Die Macher (kääntyy suoraan Tekijät, mutta oikea merkitys lienee hieman epäsuorempi) on melkoisen legendaarisessa maineessa. Alunperin vuonna 1986 ilmestynyt peli on saksalaispeliksi erittäin raskas ja monimutkainen. Pelin aihe - Saksan parlamenttivaalit - on myös omiaan herättämään hilpeyttä tai kauhua.

Tämä arvostelu perustuu pelin vuonna 1997 ilmestyneeseen toiseen saksankieliseen painokseen, jonka julkaisi Hans im Glück. Pelistä on ilmestynyt samalla nimellä myös englanninkielinen painos, jonka on julkaissut Valley Games. Tätä laitosta en ole itse edes nähnyt.

Komponentit

Peli on ulkoasultaan laatikkoa myöten yksinkertaisen elegantti tapaus. Pelin hallitseva väri on rauhallinen vaalea beige. Laatikosta paljastuu kiitettävä määrä tavaraa: kuusi pelilautaa, paljon kortteja, hurja läjä puukuutioita, noppia, pahvilaattoja, lehtiö ja niin edelleen. Sääntökirja on tuhdit 24 sivua A4-koossa.

Kaikkea tavaraa peittävät symbolit, jotka tekevät pelaamisesta paljon helpompaa. Mikä kuuluu minnekin, selviää helposti symboleja seuraamalla. Pelin saksankielisyyskään ei ole vakava ongelma, sääntöjä lukuunottamatta. Vaikka harvempi tuskin luonnehtisi peliä kauniiksi, on se joka tapauksessa graafiselta suunnittelultaan erinomaista työtä. Peli on käytännöllinen ja ilo silmälle.

Pelilaudoista neljä asetellaan vierekkäin siten, että niihin painetut neljännesympyrät muodostavat kokonaisen ympyrän. Kaksi laudoista on tarkoitettu muuhun käyttöön: toisella kulkee pisteradan tapainen ja toisella pidetään kortit järjestyksessä. Kaikkineen peli vaatii varsin paljon tilaa, ihan pienellä pöydällä sitä ei pelata.

Pelin kulku

Peli koostuu seitsemästä kierroksesta. Jokaisella kierroksella käydään aina yhden osavaltion vaalit. Jaossa olevien paikkojen määrä vaihtelee paljonkin (15-80) ja paikat ovat suoraan pisteitä (puolueen keräämästä paikkamäärästä kertyy noin reilut puolet pistesaaliista), joten jotkut alueet ovat selvästi toisia parempia.

Voittamisesta saa kuitenkin muitakin etuja, joten osavaltiovaalien voittaminen on aina hyvä juttu. Varsinkin pelin alku ja loppu ovat kriittisiä - keskivaiheelle sattuvat pienet vaalit jäävät helposti kaikilta pelaajilta melko vähälle panostukselle. Kaikkeen ei vain riitä resursseja.

Vaalit

Jokainen kierros alkaa huutokaupalla. Voittaja saa oikeuden valita kierroksen aloittajan. Sen jälkeen pelaajat voivat muuttaa puolueohjelmaansa tarpeen mukaan. Pelaajan puolueohjelma koostuu viidestä eri mielipiteestä, joista yhden voi vaihtaa kierroksessa.

Mielipiteet yritetään tietysti saada linjaan kansan näkemysten kanssa, jotka luonnollisesti vaihtelevat osavaltiosta toiseen. Vilkkainkaan takinkääntäjä ei pysy koko ajan kansan tahdissa. Kannattaakin keskittyä itselle suotuisille alueille. Kansankin mielipiteitä pääsee onneksi muuttamaan.

Monenlaiseen kähmintään on työkalut. Medioita yritetään kontrolloida, ääniä ostetaan, toisia puolueita mustamaalataan, omia skandaaleja paikkaillaan... Kaikki konstit ovat käytössä. Vaaliliitoista voi hakea lisäpotkua, jos voitto yksin ei tunnu todennäköiseltä.

Samalla kertaa pelataan neljää eri osavaltiota. Yhdessä on vaalit, mutta kolmeen seuraavaan osavaltioon panostetaan ja valmistaudutaan. Tulevaan voi varautua ja alueita pehmittää etukäteen itselle sopivammiksi.

Mielipidekyselyt

Pelin dramaattisimpia vaiheita on joka kierroksella tapahtuva mielipidekyselyjen kauppaaminen. Joka alueella järjestetään mielipidekysely, joiden tulokset ovat luonnollisesti haluttua tietoa. Huutokauppa käydään ennen tulosten paljastamista.

Mielipiteet vaikuttavat puolueiden suosioon - toisten suosio laskee, toisten nousee. Jos pelaaja voittaa huutokaupan ja päättää julkistaa mielipidekyselyn, hän voi muuttaa kahden puolueen suosiota. Toinen vaihtoehto on pimittää tulokset ja kohottaa oman puolueen jäsenmäärää.

Huutokauppa on tuuripeliä, sillä voitettu kortti voi olla täysin turha itselle, mutta joskus on vain pakko huutaa ihan suojellakseen itseä - huono kortti itsellä on parempi kuin tuhoisa kortti pahimmalla kilpailijalla.

Ääntenlaskua

Ääniä haalitaan eri alueilla joka kierroksella. Puolueiden suosio vaihtelee ja huippuhetket kannattaa hyödyntää äänten keräämiseen. Äänet on pakko kerätä viimeistään alueen varsinaisella vaalikierroksella. Jos tuleva alue näyttää huonolta, tilanteen paranteluun on aikaa korkeintaan neljä kierrosta.

Osavaltioita voi ja kannattaa pelata etukäteen. Tämä tasapainottelu on osa pelin viehätystä: kun koko ajan pelataan sekä nykyistä aluetta että kolmea seuraavaa, resurssinsa joutuu jakamaan ohuelti, jos haluaa ehtiä mukaan kaikkialle. Jos keskittyy nykyiselle alueelle, kärsii myöhemmillä, kun muut ovat ehtineet valmistautua paremmin.

Kuka voitti?

Puolue, jolla on eniten ääniä, voittaa. Vaikka ääniä olisi kuinka monta tahansa, 50 ääntä on käytännössä maksimi. Tässä kohtaa vuorojärjestys ratkaisee: jos kahdella pelaajalla on vähintään viisikymmentä ääntä, voittaa vaalit viimeisenä ääniä saanut pelaaja, riippumatta siitä, paljonko ääniä on. Sen takia vuorojärjestyshuutokaupassa aloittaja valitaan usein siten, että itse saa olla viimeisenä.

Vaaliliitot voivat sotkea kuviota, sillä vaaliliittojen äänimäärä ei tunne 50 äänen rajoitusta. Vaaliliittojen muodostaminen vaatii kuitenkin oman vaivansa ja yksilövoitto on aina tuottoisampi, joten peli on sikäli tasapainossa.

Voittaja saa vaikutusvaltaa kansallisella laudalla, eli rutkasti pisteitä pelin loppua ajatellen. Vaikutusvalta tulee mediamerkkeinä (parhaita alussa, jolloin niiden menettämisestä on eniten haittaa tulevissa vaaleissa) ja kansalliselle laudalle siirrettävinä mielipiteinä. Puolueen suhde kansalliseen mielipiteeseen auttaa jäsenmäärän hankkimisessa ja tuo pisteitä.

Uudestaan!

Vaalien päätteeksi juuri käydyn kierroksen lauta asetetaan alkutilaan ja uusi liittovaltio arvotaan. Vaalit toistetaan kuusi kertaa. Viimeisellä kierroksella hypätään suoraan ääntenlaskuun.

Aikaa tähän kaikkeen kuluu kolmesta tunnista alkaen, useimmiten noin kolme-neljä tuntia, hitaalla porukalla enemmänkin. Lopuksi lasketaan yhteen paikkamäärä, mediamerkeistä kerätyt pisteet, jäsenmäärä ja yhteensopivuus kansallisten mielipiteiden kanssa. Eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Yhteenveto

Die Macher on erinomainen peli. Se on raskas ja varsin intensiivinen, pitkäänkään peliaikaan ei mahdu lopulta paljon odottelua. Lyhyet vuorot vaihtuvat nopeasti ja peli etenee reippaassa tahdissa. Erilaisten vaiheiden määrä voi alkuun olla hieman hankala omaksua, mutta toisaalta samat vaiheet toistuvat joka vuoro selkeässä järjestyksessä.

Ensimmäisiä pelikertoja varten kannattaa hakea BoardGameGeekistä opas, jossa kuvataan pelin kulku vaihe kerrallaan ja pelata peli sitä noudattaen. Näin mitään ei jää väliin. Opas on hyvä kokeneemmillekin; itse pelaan peliä ehkä kerran vuodessa, joten missään vaiheessa peli ei pääse tulemaan rutiiniksi.

Rikasta teemaa kaipaaville Die Macher voi olla hienoinen pettymys. Kiinnostava teema on tavallaan kyllä hyvinkin vahvasti mukana pelissä, mutta toisaalta kyse ei missään nimessä ole simulaatiosta. Peli on yhdenlainen tulkinta vaaliprosessista ja siihen liittyvistä ongelmista. Varsinaista poliittista ulottuvuutta pelissä ei ole, lukuunottamatta puolueohjelmia, joita taas ei rajoita mikään sidos todellisuuteen. Ydinvoimaa kannattavat vihreät ovat tuttu näky.

Jos kaipaa hyvin perinpohjaista pelikokemusta, Die Macher on hyvä valinta. Pelissä on hienoa juuri se, miten paljon sen aikana tapahtuu. Jälkeenpäin onkin hyvä viisastella, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta menestys olisi ollut parempi.

Pelin jälkeen riittää yleensä puhetta pitkään. Peli jää myös vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa, erilaisia taktiikoita ja lähestymistapoja on kiinnostavaa kehitellä. Tämä on aina hyvän pelin merkki ja tällä mittarilla Die Macher onkin suorastaan erinomainen.

Pudotin kuitenkin tähtiä yhdellä. Syy on yksinkertainen: en ole pelannut peliä moneen vuoteen. Uudet pelit ovat ajaneet vanhan konkarin ohi. Pitkä peliaika tarkoittaa sitä, että tilaisuuksia pelaamiseen on harvemmin ja kun tilaisuuksia on ollut, olen pelannut muita pelejä mieluummin. Die Macher on yhä hyvä peli, mutta kestää liian pitkään.

Faktalaatikko

Selitys eri kenttien merkityksistä

Tahti: Kohtalainen. Peli on pitkä, mutta ei laahaa. Odotteluaikaa ei ole paljon, sillä pelin vaiheet ovat melko lyhyitä. Niitä vain on todella monta.	Mutkikkuus: Korkea. Mutkikkaimpia saksalaispelejä, jo muuttujien määrän vuoksi. Sinänsä peli ei ole valtavan vaikea, kaikki tapahtuu varsin loogisesti ja selkeässä järjestyksessä.
Onnen vaikutus: Melko matala. Mielipidetiedustelut ovat vähän hakuammuntaa, ja puolueohjelmakorttien kanssa voi olla vähän vaikeuksia. Nämä tasoittuvat kuitenkin pidemmän päälle.	Jännitys: Korkea ja kestävä. Pelissä on jatkuvasti pieniä huippuhetkiä (yksittäiset vaalit).
Ilkeys: Kohtalainen. Omat äänet ovat usein joltain muulta pois.	Vuorovaikutus: Korkea. Taistelu äänestäjistä on veristä puuhaa, varsinkin kun kaikilla on aina liian vähän resursseja. Menestys edellyttää jatkuvaa reagointia vastustajien tekoihin, ja yhteistyöllekin on sijaa.
Ulkonäkö: Erittäin selkeä, käytännöllisyydessään huippuluokkaa.	Teema: Melko vahva. Parlamenttivaalit ovat loistavan erilainen teema lohikäärmeiden ja renessanssin Italian täyttämässä pelimaailmassa.
Pelaajille: Ei sovi kaikille, mutta kyllä tätä kuuluu kokeilla vähintään kerran.	Ei-pelaajille: Ei kannata yrittää ainakaan ihan ensimmäisenä. Pituus ja monimutkaisuus vaativat paljon innostusta.
Kaksinpelattavuus: Ei onnistu.	Uudelleenpelattavuus: Liittovaltioiden satunnaisuus tekee pelistä erilaisen joka kerralla.
Kieliriippuvuus: Pelin komponentit ovat sääntöjä ja pelkästään temaattisia osia lukuunottamatta kielivapaat.
Arvostelu perustuu useisiin peleihin.
Hyvä 3-5 pelaajalla. Parhaimmillaan 4-5 pelaajalla.

Linkit

Kuvia pelistä
Dan Bosleyn arvostelu BoardGameGeekissä
BoardGameGeek

Takaisin hakemistoon.

Sivujen tekstit © 2008 Mikko Saari. Kaupallinen käyttö ilman lupaa kielletty.
Palautetta otetaan vastaan osoitteessa palaute (at) lautapelaaja.net.
Sivua päivitetty viimeksi 2008-02-05.