Mexica

Naamiomiesten paluu

Mexica on kolmas osa Kiesling-Kramer -parivaljakon naamiotrilogiaa. Aikaisemmista osista Tikal on arvosteltu täällä, Javaa ei. Pelejä yhdistää kansiaiheen lisäksi teema (muinaiset kulttuurit), toimintapistemekaniikan käyttäminen ja upea ulkoasu. Java on sarjan raskain peli, Mexica taas kevein.

Mexica muistuttaa itse asiassa jossain määrin El Grandea. Tällä kertaa pisteitä kerätään nimittäin rakentamalla alueita ja niille rakennuksia: enemmistön rakentaja kerää parhaat pisteet, sen lisäksi pisteitä jaetaan toiselle ja kolmannelle sijalle. Alueet vain täytyy rakentaa itse.

Tenochtitlan nousee

Pelaajat ovat atsteekkeja, jotka rakentavat Tenochtitlanin kaupunkia. Se rakennetaan saarelle, joka nopeasti pilkotaan pienempiin osiin, joista käytetään nimeä calpulli. Pelaajat rakentavat saarta jakavia kanavia ja kun alueet on perustettu, rakentavat niihin pyramidejaan. Peli jakautuu kahteen puoliskoon, joiden kummankin jälkeen seuraa pisteytys.

Pelaajilla on vuorollaan käytettävissä kuusi toimintapistettä - vähemmän siis kuin Tikalissa tai Javassa. Pisteitä käytetään kanavien ja rakennusten tekemiseen sekä liikkumiseen. Jokaista pelaajaa edustaa laudalla mexica, joka rajoittaa tekemisiä sijainnillaan. Kanavia saa tehdä mihin tahansa, mutta rakennuksia saa pystyttää vain sille alueelle, jolla mexica kulloinkin seisoo.

Onneksi mexica on jokseenkin nopea liikkumaan. Maata pitkin liikkuminen on tosin hidasta, mutta Tenochtitlanissa on toimiva vesitaksijärjestelmä: mexica kiiruhtaa kanavia ja saarta ympäröivää järveä pitkin hurjaa vauhtia sillalta toiselle.

Osittaminen

Saarta jaetaan siis kanavilla paremmin hallittaviin osiin. Ensinnä muodostuvat osiot. Jotta osiosta tulisi pisteytettävä alue, sille pitää pelata calpulli-laatta. Niitä on kummassakin vaiheessa käytettävissä rajattu määrä, seitsemän tai kahdeksan. Jokaisessa calpullissa on numero kolmesta kolmeentoista. Calpullin saa pelata vain alueelle, jonka koko on sama kuin calpullin numero. Se vaatii hieman sommittelua.

Calpullin numero kertoo myös alueen pistearvon. Se, jolla on eniten rakennuksia, saa calpullin numeron verran, seuraava puolet ja kolmas puolet siitä. Toisaalta, mitä isompi alue, sitä enemmän sinne mahtuu rakennuksia.

Rakennuksia rakennettaessa kuluu tietysti toimintapisteitä sitä enemmän, mitä isommasta rakennuksesta on kyse. Pienillä pystyy nopeasti ja halvalla tukkimaan aluetta niin, ettei sinne mahdu muita rakennuksia, yksi iso rakennus taas voittaa monta pientä; rakennusten tekeminen onkin mukavaa tasapainottelua erilaisten valintojen välillä.

Kiusantekoa

Peli on varsin tiukkaa kamppailua alueiden hallinnasta. Pelaajat harvemmin kisaavat suoraan keskenään. Jokainen vain kiitää laudalla ympäriinsä iskien pyramideja maahan minkä ehtii. Satunnaisesti voi tehdä joitain hieman ikävämpiä manööverejä. Vuoro onkin yleensä hyvä lopettaa sillalle, koska muuten voi käydä niin, että kun seuraavalla vuorolla haluaisi lähteä liikkeelle, sillalla joko on joku tai sitten se on siirretty muualle.

Pelissä ei tietysti ole mikään pakko olla ikävä, mutta ovelat taktiset valtausliikkeet ratkaisevat pelin usein. Koska pistetilannetta seurataan jatkuvasti, pelissä on helppo kohdistaa kiusanteko johdossa olevaan pelaajaan. Sitä voi joku pitää huonona puolena, mutta jos haluaa menestyä, vähän pakko on pohtia pisteiden keräämisen lisäksi sitä, keneltä pisteitä vie pois.

Sarjan pelit ovat kärsineet usein analyysihalvauksesta. Turhan analyyttinen pelaaja hyydyttää pelin kulun täysin. Mexicassakin voi käydä niin. Jos peliseurassa on liian hitaita pohtijoita eikä itsellä kärsivällisyys riitä, kannattaa miettiä muita pelejä. Ripeät pelaajat voivat toisaalta pelata pelin hyvinkin nopeasti, parhaimmillaan alle tunnissa.

Ulkoiset seikat

Kuten muutkin naamiosarjan pelit, Mexica on Franz Vohwinkelin työtä. Se on todella upean näköinen. Muovipyramidit herättivät epäilystä, mutta ne ovat kuitenkin varsin hyvän näköisiä. Hillityt värit (valkoinen, keltainen, oranssi ja ruskeanpunainen) auttavat osaltaan. Pelilauta on kehittyessään todella miellyttävää katseltavaa, kuten muissakin sarjan peleissä.

Mexica on hyvä peli. Pidän siitä oikeastaan eniten sarjan kaikista peleistä; Javaa en ole tosin pelannut tarpeeksi. Mexica on kuitenkin miellyttävän kevyt, mutta kuitenkin taktikointia vaativa peli, joka näyttää hienolta ja on mukava pelata.

Faktalaatikko

Selitys eri kenttien merkityksistä

Tahti: Kohtalainen, mutta hidas ja analyyttinen pelaaja voi hyydyttää pelin täysin.	Mutkikkuus: Kohtalainen. Vaihtoehtoja tekemiselle on paljon, mutta kun ne sisäistää, peli on varsin yksinkertainen.
Onnen vaikutus: Matala. Ei oikeastaan minkäänlaista pelaajakohtaista onnivaikutusta.	Jännitys: Kohtalainen. Aika intensiivinen pelikokemus.
Ilkeys: Melko korkea. Mahdollisuuksia kiusantekoon on paljon.	Vuorovaikutus: Korkea, kuten alue-enemmistöpeleissä yleensä. Alueista voidaan käydä hyvinkin tiivistä taistelua.
Ulkonäkö: Todella upea, tosin kaikki eivät muovipyramideistä pidä.	Teema: Keskinkertainen, ihan mielenkiintoinen, mutta ei yhtä toimiva kuin Tikalissa.
Pelaajille: Ehdottomasti, mielenkiintoinen aluehallintapeli.	Ei-pelaajille: Kohtalainen. Helpoimpana sarjansa paras valinta, voi olla sittenkin turhan monimutkainen.
Kaksinpelattavuus: Melko heikko. Pelattavissa, mutta ei kummoinen.	Uudelleenpelattavuus: Kohtalainen. Ei tätä ole kyllä paljoa tullut pelattua, syystä tai toisesta.
Kieliriippuvuus: Pelin komponentit ovat sääntöjä ja pelkästään temaattisia osia lukuunottamatta kielivapaat.
Arvostelu perustuu useisiin peleihin.
Hyvä 3-4 pelaajalla. Parhaimmillaan 3-4 pelaajalla.

Linkit

Tommy Ryytyn artikkeli Stab!:ssä
Bruno Faiduttin arvostelu
Richard Fawkesin arvostelu BoardGameGeekissä
BoardGameGeek

Takaisin hakemistoon.

Sivujen tekstit © 2008 Mikko Saari. Kaupallinen käyttö ilman lupaa kielletty.
Palautetta otetaan vastaan osoitteessa palaute (at) lautapelaaja.net.
Sivua päivitetty viimeksi 2008-01-31.