Princes of Florence (Die Fürsten von Florenz)

Leonardo da Vinci ja Medicit

Renessanssin Italia lienee eräs pelintekijöitä kiehtoneimmista aikakausista. Princes of Florence eli Firenzen ruhtinaat liittyy ajasta kertovien pelien joukkoon ja varsin mallikkaasti sittenkin. Kokenut kaksikko on ennenkin tehnyt hyvää työtä: El Grande on merkittävä aluehallintapelien klassikko.

Pelaajat ovat italialaisia ruhtinaita, tavoitteenaan tulla kaikista Firenzen ruhtinaista arvostetuimmaksi. Pelin voittaa se, joka kerää seitsemän kierroksen aikana eniten arvovaltapisteitä. Arvovaltapisteiden saamiseksi ruhtinaat rakentavat loisteliaita rakennuksia ja kutsuvat taiteilijoita ja tiedemiehiä hoveihinsa luomaan taidetta ja tiedettä, jolloin tietysti osa kunniasta lankeaa mestariteoksen luomisen mahdollistaneelle suojelijalle.

Pelin kulku

Peli jakautuu siis seitsemään kierrokseen, jotka taas jakautuvat kahteen eri osaan. Kullakin kierroksella on ensin huutokauppa, jonka jälkeen seuraa toimintavuoro. Sinänsä pelissä tapahtuu varsin vähän - kukin pelaaja ostaa huutokaupasta yhden asian ja toimintavuorolla tekee kaksi toimintoa, ja se toistetaan seitsemän kertaa. Juuri tämän toimintamahdollisuuksien vähäisyys kuitenkin tekee Princes of Florencesta niin hyvän.

Huutokaupassa pelaajien ostettavina on maisemaparannuksia eli metsiä, järviä ja puistoja, hovinarreja ja rakentajia sekä kahdenlaisia hyödyllisiä kortteja. Kustakin kategoriasta on myynnissä yksi asia kerran, joten kilpailu halutuimmista kategorioista on kovaa. Kukin pelaaja saa tehdä vain yhden ostoksen kierroksessa, joten valinta on tehtävä huolella.

Toimintavaiheessa voi ostaa rakennuksia, antaa kansalaisilleen erilaisia vapauksia, haalia itselleen tieteilijöitä ja taiteilijoita (eli ammattilaisia) ja bonuskortteja. Näissäkin on rajoituksensa, ammattilaisia ja vapauksia saa vain yhden vuorossa ja kaikki lisäksi maksaa rahaa. Tärkein toiminto on kuitenkin töiden teettäminen, joka on merkittävin tapa saada rahaa ja pisteitä. Kaikki muu onkin lähinnä valmistelua töiden teettämistä varten.

Uusi teoria tai taiteellisia nautintoja

Teettäessään työn, pelaaja valitsee ensin sen ammattilaisen, jonka asialle laittaa. Joka ammattilaisella on omat mieltymyksensä työympäristön suhteen. Kukin haluaa tietyn rakennuksen, jossa työskennellä, tietyn maisematyypin, jossa rentoutua ja tietyn vapauden. Ilman näitä edellytyksiä töitä voi teettää, mutta ne vaikuttavat ratkaisevasti työn arvoon.

Rakennuksillakin on eroja; ne täyttävät eri ammattilaisten tarpeita, koostaan riippuen. Isommat rakennukset miellyttävät useampaa ammattilaista. Sama pätee maisemissa. Vapaudet ovat kaikki yhtä arvokkaita, mutta niitä ei riitä jokaiselle pelaajalle.

Töiden arvoon vaikuttavat myös hovinarrit, muut itsellä olevat ammattilaiskortit ja bonuskortit, joista saa vaihtelevan määrän lisäpisteitä. Näin saadut pisteet lasketaan yhteen. Pistemäärän tulee ylittää tietty raja-arvo, joka nousee joka vuoro siten, että pelin lopussa töiden pitää olla huomattavasti tasokkaampia kuin alussa.

Pelaaja saa työn arvon verran arvovaltapisteitä, joista osan voi halutessaan ottaa rahana. Tässä kohdassa on yksi pelin vaikeimmista päätöksistä: kuinka paljon rahaa, kuinka paljon pisteitä? Pisteitä tarvitaan voittamiseen, joten sikäli niitä olisi hyvä ottaa. Toisaalta, ilman rahaa ei voi menestyä huutokaupassa, joten sitäkin olisi hyvä olla tarpeeksi.

Arvovaltapisteitä voi muuttaa rahaksi myöhemminkin, mutta huonommalla kurssilla, rahaa taas ei voi muuttaa suoraan arvovaltapisteiksi. Valinta on ihastuttavan vaikea. Pelissä vallitsee monista hyvistä peleistä tuttu ilmapiiri: toimintamahdollisuuksia on rajallisesti, asioita joita haluaisi tehdä on ainakin tuplasti enemmän.

Hienouksia

Seitsemän kierroksen jälkeen peli on ohi. Se, jolla on eniten arvovaltapisteitä, voittaa. Vaikka useimmat pelin piirteistä ovat itsessään varsin yksinkertaisia, yhdistyvät ne kokonaisuudeksi varsin mutkikkaalla tavalla. Peli on aika työläs opetella vain sääntökirjaa lukemalla, mutta sitten kun pääsee pelaamaan, kaikki etenee mukavasti.

Huutokauppamekanismi varmistaa, että ne asiat, jotka ovat halutuimpia, ovat niin kalliita, että se näkyy lopulta niitä hankkivien pelaajien pistemäärissä. Peli siis elää itsestään - jos jossain porukassa rakentajia pidetään arvokkaina, niiden hinta kohoaa ja ennenpitkää joku keksii kokeilla jotain toista taktiikkaa, joka todennäköisesti osoittautuu hyvin tehokkaaksi - kunnes seuraavalla kerralla kaikki pyrkivät pelaamaan niin.

Ah, kaunis Firenze

Ulkoasultaan peli on tyylikäs. Franz Vohwinkelin taide on miellyttävän näköistä ja ajan henkeen sopivaa. Korteissa käytetty tekstityyppi ei tosin ole sitä kaikista helppolukuisinta, joten täysin käytännöllinen pelin ulkoasu ei ole. Pelin komponentit ovat kuitenkin korkealaatuisia, näyttäviä ja niitä on suhteellisen paljon, mikä miellyttänee nippelifriikkejä.

Sopivasta pelaajamäärästä en osaa kommentoida, koska olen pelannut vain viiden pelaajan pelejä. Kuulemani pohjalta suosittelen alle viidellä ja erityisesti alle neljällä pelaajalla pelaamaan muita pelejä, sen verran paljon pelin tasapaino on pelaajamäärästä kiinni.

Princes of Florence on hyvä valinta tiukkaa peliä etsivälle peliharrastajalle. Peli on haastava ja tarkkaa resurssien käyttöä edellyttävä tapaus, jossa riittää hiomista pitkäksi aikaa. Itselläni peli jäi alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin melko vähälle pelaamiselle, pelin erinomaisuudesta huolimatta.

Faktalaatikko

Selitys eri kenttien merkityksistä

Tahti: Kohtalainen. Vuoroja voi miettiä hyvin odotellessa. Huutokaupoissa ei saa jäädä miettimään liikaa, se venyttää peliä turhaan.	Mutkikkuus: Melko vaativa. Virheitä ei saa juuri anteeksi, ja ensimmäiset pari peliä on syytä varata opetteluun.
Onnen vaikutus: Alhainen. Kortteja nostettaessa saa useamman kortin, joista valita. Muita satunnaiselementtejä ei ole.	Jännitys: Kohtalainen. Pääasiassa peli on aika rauhallinen.
Ilkeys: Alhainen. Pelaajat pelaavat pääasiassa omaa peliään ja vuorovaikutus on vähäistä.	Vuorovaikutus: Varsin matala; huutokauppavaihetta lukuunottamatta pelaajat rakentavat omiaan kaikessa rauhassa, mitä nyt jonkin verran käytetään samoja, rajallisia resursseja.
Ulkonäkö: Melko hyvä. Peli näyttää hyvältä, mutta tekstien luettavuudessa olisi parantamisen varaa.	Teema: Melko hyvä. Peli on mekaniikoiltaan aika abstrakti, mutta teema on kuitenkin kohtalaisen uskottava.
Pelaajille: Ehdottomasti, kuuluu yleissivistykseen.	Ei-pelaajille: Huono, kognitiivisesti varsin raskas peli, paljon laskemista ja miettimistä.
Kaksinpelattavuus: Ei onnistu.	Uudelleenpelattavuus: Hyvä. Taktiikoissa paljon hiomista, ja niiden tehokkuuskin vaihtelee peliporukan ajattelutavan kehittyessä.
Kieliriippuvuus: Pelin komponentit ovat sääntöjä ja pelkästään temaattisia osia lukuunottamatta kielivapaat.
Arvostelu perustuu useisiin peleihin.
Hyvä 4-5 pelaajalla. Parhaimmillaan 5 pelaajalla.

Linkit

Bruno Faiduttin arvostelu
Stefan O'Sullivanin arvostelu
Lasse Märsyn arvostelu
Shannon Appelclinen arvostelu RGPnetissä
BoardGameGeek

Takaisin hakemistoon.

Sivujen tekstit © 2008 Mikko Saari. Kaupallinen käyttö ilman lupaa kielletty.
Palautetta otetaan vastaan osoitteessa palaute (at) lautapelaaja.net.
Sivua päivitetty viimeksi 2008-03-15.