Verräter

Ruusut ja kotkat

Kaksi sukua, ruusut ja kotkat, taistelevat ylämaiden hallinnasta. Pelaajat ovat mukana kiistassa, mutta vain palkkasotureina. Palkkasoturien uskollisuus kääntyy helposti sotaonnen myötä. Pelin alussa pelaajat jakautuvat kahtia, puolet ja puolet kummankin suvun puolella. Miten siitä eteenpäin mennään, riippuu pelaajista. Pelin nimi, Petturi, antaa kuvaa tulevasta.

Adlungin julkaisema peli on firman vakioformaattia: 60 korttia pienessä laatikossa. Suunnittelija Marcel-André Casasola Merkle on itse kuvittanut pelin; jälki on varsin tyylikästä. Varustekortteja voisi olla enemmän, sillä nyt pakkaa saa sekoittaa liian tiuhaan, mutta ymmärrettävästi 60 kortin raja on tiukka. Pientä miinusta siitä, muuten pelin ulkoasu on näyttävä.

Sotaa ringissä

Verräteriä on kutsuttu lautapeliksi korttipelin valeasussa. Väitteessä on joku ajatus, sillä 12 kortista kootaan renkaan mallinen lauta. Kortit kuvaavat alueita, joista taistellaan. Maastoja on kuusi erilaista ja -arvoista. Kortit ovat kaksipuolisia: puoli kertoo, kumpi taistelevista suvuista omistaa alueen. Pelin alussa kummallakin puolella on yhtä monta aluetta hallussaan.

Pelin ohjeissa kierros on jaettu peräti 13 eri vaiheeseen. Helpottamisen sijasta ohje saa pelin näyttämään todella vaikealta. Totuus on kuitenkin yksinkertaisempi.

Roolien valinta

Kierros alkaa taistelupaikan valinnalla. Yksi pelaajista valitsee kaksi vierekkäistä aluetta, joiden välillä taistellaan. Alueiden pistearvo vaihtelee, arvokkaammat alueet on myös vaikeampi vallata.

Sen jälkeen valitaan roolit. Sama roolinvalinta löysi tiensä Citadelsiin - Faidutti myöntää avoimesti kierrättäneensä Verräteristä. Samantyyppisiä roolinvalintoja on sittemmin nähty muuallakin. Rooleilla on totuttuun tapaan erikoiskyvyt: maanviljelijä nostaa varustekortteja, rakentaja rakentaa konttorin, strategisti valitsee seuraavan vuoron taistelupaikan ja diplomaatit antavat tukea taisteluun. Mielenkiintoisin rooleista on kuitenkin petturi, jonka valinnut pelaaja vaihtaa sodassa puolta.

Taisteluun

Roolien valinnan jälkeen - mutta ennen valittujen roolien paljastamista! - pelaajat pelaavat haluamansa määrän varustekortteja kädestään tukemaan taistelua. Sodassa lasketaan yhteen kummankin osapuolen varustekortit, osapuolten alueiltaan saama etu sekä diplomaattien tuoma tuki. Tämä vaihe pelistä on melkoisen tylsää laskemista ja jahkaamista, kun pelaajat pohtivat erilaisia vaihtoehtoja.

Kun kortit on pelattu, roolit paljastetaan. Tässä vaiheessa petturin paljastuminen on aina yhtä iloinen yllätys. Korkeamman pistemäärän saavuttanut osapuoli voittaa. Hävinnyt alue käännetään osoittamaan voittajan värejä, ja voittajat saavat itselleen voittopisteitä. Pisteiden määrä riippuu alueen arvokkuudesta ja siitä, montako pelaajaa pottia jakamassa on. Yksinäinen sankari kerää tietysti enemmän pisteitä kuin kolmen kopla. Pisteitä saa myös petturin ja strategistin rooleista.

Oheistoimintaa

Rakentaja saa rakentaa toimiston tai varaston. Toimistoilla pystyy keräämään pisteitä pelin lopussa, varastoja käytetään pelin aikana varustekorttien keräämiseen. Pelaajilla on kullakin vain kolme korttia, joita voi käyttää sekä varastoina että toimistoina. Rakentamisen jälkeen varastot tuottavat varustekortteja, mutta vain, jos ne sijaitsevat pelaajan senhetkisen puolueen alueilla! Muuten varustekortteja saa valitsemalla maanviljelijän tai heikomman diplomaatin.

Peli päättyy tietyn kierrosmäärän kuluttua, jolloin eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa. Oman kokemukseni mukaan pelin voittaja on yleensä kerännyt vähintään pisteen tai pari joka kierroksella. Tasainen menestys ja oikealla puolella oleminen on avain voittoon.

Lopputuomio

Verräter on nokkela peli, ja helposti halvan hintansa väärti. Peli ansaitsee ehdottomasti kehut tyylikkäästä roolimekanismista. Olen kuitenkin kuullut kommentteja siihen suuntaan, että Casasola Merklen samaa mekaniikkaa hyödyntävä myöhempi peli Meuterer olisi näistä kahdesta se parempi. Jos pelkkä roolimekanismin kokeileminen kiinnostaa, paras valinta on todennäköisesti Citadels.

Verräter on roolimekanismi poislukien kuitenkin hieman tylsä peli. Itse en ainakaan muutamalla yrityksellä erityisemmin lämmennyt. Korttien pelaaminen on lopulta aika mekaanista puuhaa, eikä jatkuva hyökkäysarvojen laskeskelukaan hauskaa ole. Kannattaa ehkä kokeilla, mutta useimmille Citadels on parempi valinta.

Todetaan vielä se, että peli toimii kolmella pelaajalla, mutta käytännössä vaatii neljä pelaajaa. Pelikokemus on kolmella pelaajalla huomattavasti latteampi.

Faktalaatikko

Selitys eri kenttien merkityksistä

Tahti: Kohtalaisen ripeä. Varustekorttien pelaaminen menee helposti vähän jahkaamiseksi.	Mutkikkuus: Kohtalainen. Peli näyttää paljon mutkikkaammalta, kuin mitä se oikeasti on.
Onnen vaikutus: Melko matala. Enemmän vaikuttaa pelaajalähtöinen kaoottisuus kuin varsinainen onni.	Jännitys: Melko hyvä, puolenvaihdokset ja muut taktiset manööverit tuovat peliin omaa iloaan.
Ilkeys: Melko hyvä, yllättävä takinkäännös voi tehdä kipeää. Samalla se ei kuitenkaan tunnu erityisen henkilökohtaiselta.	Vuorovaikutus: Melko korkea, vastapelaajien juonittelut vaikuttavat pelissä paljon.
Ulkonäkö: Hyvä. Kortteja voisi olla enemmän, mutta kyllä ne tyylikkäitä ovat.	Teema: Hyvä. Kuvitus tukee teemaa ihan hyvin, peli ei ole tavattoman abstrakti.
Pelaajille: Kohtalainen, enemmän ehkä kuriositeettina roolimekanismin kehityksestä.	Ei-pelaajille: Melko huono. Turhan monimutkainen, saatavilla vain saksankielisenä.
Kaksinpelattavuus: Ei toimi.	Uudelleenpelattavuus: Melko matala.
Kieliriippuvuus: Pelin komponenteissa on jonkun verran tekstiä, apulapuilla pärjää.
Arvostelu perustuu muutamaan peliin.
Hyvä 4 pelaajalla. Parhaimmillaan 4 pelaajalla.

Linkit

Pelin kotisivu
Shannon Appelclinen arvostelu RPGnetissä
BoardGameGeek

Takaisin hakemistoon.

Sivujen tekstit © 2008 Mikko Saari. Kaupallinen käyttö ilman lupaa kielletty.
Palautetta otetaan vastaan osoitteessa palaute (at) lautapelaaja.net.
Sivua päivitetty viimeksi 2008-01-30.