Dirk Hennin peli, Mikko Saaren (msaari@iki.fi) käännös.
Käännös julkaistu Queen Gamesin luvalla.
Euroopan ja Arabian parhaat rakentajamestarit kilpailevat osoittaakseen taitonsa rakennustöissä. Yksi asia työläisiä yhdistää - olivat he sitten kivenleikkaajia pohjoisesta tai puutarhureita etelästä, he haluavat maksun omassa rahassaan. Tehtävänä on siis palkata parhaat työntekijät ja huolehtia siitä, että oikeaa rahaa riittää aina.
Kun pisteytyskortti nousee pakasta, saavat eniten rakennuksia rakentaneet pelaajat pisteitä. Jokainen pelaaja saa myös pisteitä pisimmästä muuristaan. Jokaisessa kolmessa pisteytyksessä saa enemmän pisteitä kuin edellisessä. Eniten pisteitä pelin aikana kerännyt pelaaja voittaa.
Vuorot kulkevat myötäpäivään. Jokainen pelaaja tekee vuorollaan jonkun seuraavista vaihtoehdoista: ottaa rahaa, ostaa ja rakentaa tai muuttaa Alhambraansa.
Pelaaja saa ottaa yhden esillä olevan rahakortin. Pelaaja voi ottaa myös useampia kortteja, kunhan niiden summa on viisi tai vähemmän (valuutoilla ei ole merkitystä).
Ostaminen: Pelaaja voi ottaa rakennuslaattoja rakennuslaudalta. Pelaajan pitää maksaa laatoista vähintään laattaan merkitty hinta siinä valuutassa, millä kohtaa laatta rakennuslaudalla on. Vaihtorahaa ei saa! Maksetuista rahoista muodostuu poistopino rakennuslaudan viereen.
Jos pelaaja maksaa tasarahan, saa hän toisen vuoron (vapaa valinta kolmesta eri toiminnosta). Rakennuslaattoja ei tosin täytetä uudestaan ennen pelaajan koko vuoron loppua.
Rakentaminen: Ostetut laatat sijoitetaan paikalleen vuoron lopussa. Alhambraansa voi kehittää, tai sijoittaa laatat reservilaudalle. Sillä saa olla niin monta laattaa tallassa kuin haluaa.
Alhambran rakentamisen säännöt:
Alhambraansa voi muuttaa kolmella eri tavalla:
Normaaleja rakentamissääntöjä on noudatettava. Aloituslaattaa ei voi poistaa tai vaihtaa.
Ostetut rakennuslaatat laitetaan vuoron lopuksi vapaavalintaisessa järjestyksessä joko Alhambraan tai reserviin. Vuoron päätteeksi rahakortit ja rakennuslaatat täydennetään alkuperäiseen tilaansa, jonka jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Jos rahapino loppuu, uusi pino tehdään sekoittamalla poistopino.
Pelin aikana on kolme pisteytysvaihetta. Ensimmäiset kaksi vaihetta tulevat, kun pakasta nousee "Wertung"-kortti. Kolmas ja viimeinen pisteytysvaihe tulee, kun peli päättyy.
Kun pistekortti nousee pakasta, se laitetaan syrjään ja uusi rahakortti nostetaan tilalle. Pisteytys tapahtuu välittömästi. Kussakin pisteytyksessä pelaajat saavat pisteitä sekä rakennusenemmistöistä että ja Alhambransa ulkomuureista.
Jokaisesta rakennustyypistä saa pisteitä, riippuen sen harvinaisuudesta. Ensimmäisessä pisteytyksessä vain eniten rakennuksia omistava saa pisteet. Toisessa pisteytyksessä palkitaan ensimmäinen ja toinen sija. Viimeisessä pisteytyksessä pisteitä saavat ensimmäinen, toinen ja kolmas pelaaja kussakin värissä.
Jos useammalla pelaajalla on sama määrä rakennuksia, pistemäärät lasketaan yhteen ja jaetaan pelaajien kesken (pyöristettynä alaspäin). Jos esimerkiksi kahdella pelaajalla on neljä tornia ("Türme") toisessa pisteytyksessä, saavat he ensimmäisen ja toisen sijan pisteet: 13 + 6 = 19 pistettä. Kumpikin saa siis 19 / 2 = 9 pistettä.
Reservissä olevista laatoista ei saa pisteitä.
Kukin pelaaja saa pisteitä pisimmästä yhtenäisestä ulkomuuristaan. Jokainen muurinpätkä on yhden pisteen arvoinen. Kaksipuoliset kaupunginmuurit ovat sisämuureja, niistä ei saa pisteitä.
Peli päättyy, kun rakennuslaudan rakennuksia ei voi enää täydentää neljään laattojen loppumisen vuoksi. Laudalla olevat rakennukset myydään pelaajille, joilla on eniten kyseistä valuuttaa (rakennuksen oikeasta hinnasta riippumatta). Jos pelaajilla on tasapeli, kukaan ei saa rakennusta. Rakennukset saa vielä lopuksi lisätä Alhambraansa.
Sen jälkeen suoritetaan viimeinen pisteytys. Eniten pisteitä kerännyt voittaa! Tasapelin sattuessa tasapeli sattuu.
Alhambran tavalliset säännöt pätevät seuraavin muutoksin: