Bruno Faiduttin korttipeli. Kääntänyt Frank Branhamin englanninkielisestä käännöksestä Mikko Saari (msaari@iki.fi).
Käännös julkaistu Hans im Glückin luvalla.
2-7 pelaajaa, pelin pituus n. 90 minuuttia.
Pelaamista auttavat ohjeet, joista löytyy korttien käännökset, vuoron kulku ja hahmojen erikoisominaisuudet. Ohje on rtf-muodossa.
Kukin pelaaja hallitsee kaupunkiaan tavoitteenaan saada se menestymään. Kaupungin osia kuvaavat aluekortit. Peli jatkuu kunnes joku pelaajista rakentaa kaupunkiinsa kahdeksannen alueen. Kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen eniten pisteitä kerännyt pelaaja voittaa.
Pelin alussa kukin pelaaja saa neljä aluekorttia, kaksi kultarahaa ja sääntötiivistelmän. Satunnaisesti valittu pelaaja saa kruunukortin.
Kullakin alueella on väri, joka määrittää sen luokan (uskonto = sininen, aateli = kulta, kauppa = vihreä, sota = punainen, ihmeet = violetti).
Jokaisella alueella on rakennushinta kultarahoina. Violeteilla alueilla on myös erikoisominaisuus, jota alueen omistava pelaaja voi käyttää.
Hahmokortteja on kahdeksan erilaista:
-murhaaja, varas, velho, kuningas, saarnaaja, kauppias, rakentaja ja sotilas
(Nämä ovat 4-7 pelaajan säännöt. Kahdella ja kolmella pelaajalla peli on erilainen, ohjeet löytyvät näiden sääntöjen lopusta.)
Hahmokortit sekoitetaan ja asetetaan kuvapuoli alaspäin. Osa korteista laitetaan syrjään vuoron ajaksi, osa oikein päin ja osa väärin päin. Jäljelle jää yksi kortti enemmän kuin mitä pelaajia on.
| Pelaajia | Kortteja oikeinpäin |
Kortteja väärinpäin |
|---|---|---|
| 4 | 2* | 1 |
| 5 | 1* | 1 |
| 6 | 0 | 1 |
| 7** | 0 | 0 |
* Kuningas ei voi olla oikeinpäin syrjään laitetuissa korteissa. Jos näin käy, kuninkaan tilalle laitetaan uusi kortti. Kuningas voi kuitenkin olla kuvapuoli alaspäin syrjään laitetuissa korteissa.
Pelaaja, jolla on kruunukortti ottaa jäljelle jääneet kortit ja valitsee yhden asettaen sen kuvapuoli alaspäin eteensä. Sen jälkeen hän antaa loput kortit vasemmalla puolellaan olevalle pelaajalle, joka valitsee yhden ja niinpäin pois, kunnes viimeinen pelaaja valitsee kahdesta kortista toisen ja laittaa viimeisen kortin pöydälle kuvapuoli alaspäin.
** Kun seitsemäs pelaaja saa lopussa yhden kortin kuudennelta pelaajalta, ottaa hän pöydältä kuvapuoli alaspäin syrjään laitetun kortin, valitsee näistä toisen ja laittaa toisen kuvapuoli alaspäin pois.
Pelaaja, jolla on kruunukortti luettelee eri hahmot alla mainittavassa järjestyksessä. Kun hahmon nimi mainitaan, pelaaja jolla on kyseinen hahmo näyttää kortin ja pelaa vuoronsa, palauttaen kortin sen jälkeen pöydän keskelle. Jos kukaan ei valinnut hahmoa, Kuningas siirtyy seuraavaan. Kun kaikki ovat pelanneet vuoronsa, sekoitetaan hahmokortit ja kierros alkaa alusta.
1. ottaa joko kaksi kultarahaa tai nostaa kaksi uutta korttia pakan päältä, valitsee yhden ja laittaa toisen pois pakan alle.
2. pelaaja voi pelata yhden kortin pöydälle eteensä, maksaen vaaditun määrän kultarahoja pankkiin. Pelaajalla ei saa olla kahta samaa aluetta kaupungissaan.
Jokaisella hahmolla on erikoisominaisuus, jota saa useimmiten käyttää missä vaiheessa vuoroaan haluaa.
1. Murhaaja
Murhaaja nimeää hahmon (ei pelaajaa), jonka yrittää murhata. Pelaaja, jonka hahmo on kyseessä ei sano mitään, ei myöskään silloin kun hahmo mainitaan vuorojärjestyksessä. Murhattu hahmo menettää siis vuoronsa.
2. Varas
Varas nimeää hahmon (ei pelaajaa), jolta haluaa varastaa. Kun kyseisen hahmon vuoro tulee, varas saa tämän kaikki rahat. Varas ei saa varastaa Murhaajalta eikä tämän uhrilta.
3. Velho
Vuoronsa aikana Velho voi joko:
- vaihtaa kaikki kädessään olevat kortit (ei kuitenkaan pöydällä
olevia) toisen pelaajan kanssa. Jos Velholla ei ole yhtään korttia,
ottaa hän jonkun toisen pelaajan kortit antamatta mitään takaisin,
tai
- laittaa haluamansa määrän kortteja pakan pohjalle ja ottaa pakan
päältä yhtä monta korttia tilalle.
4. Kuningas
Kuningas saa kultarahan jokaista kaupungissaan olevaa aatelisaluetta (kultaiset) kohti. Hän saa kruunukortin välittömästi jatkaen hahmojen luettelemista siitä eteenpäin. Kuningas valitsee myös hahmonsa ensimmäisenä seuraavalla vuorolla. Jos uutta Kuningasta ei ole, jatkaa vanha Kuningas virassaan. Jos Kuningas murhataan, hän menettää vuoronsa, mutta saa silti kruunukortin ja valitsee hahmonsa ensimmäisenä seuraavalla vuorolla.
5. Saarnaaja
Saarnaaja saa kultarahan jokaista kaupungissaan olevaa uskonnollista (siniset) aluetta kohti. Sotilas ei saa hyökätä Saarnaajan kimppuun.
6. Kauppias
Kauppias saa vuoronsa alussa ylimääräisen kultarahan (hän voi siis ottaa kolme kultarahaa tai kortin ja kultarahan). Kauppias saa myös kultarahan jokaista kaupungissaan olevaa kauppa-aluetta (vihreät) kohti.
7. Rakentaja
Rakentaja saa vuoronsa alussa kaksi ylimääräistä korttia (kaksi päällimmäistä; Rakentaja voi siis ottaa kolme korttia - nostaen kaksi, valiten niistä yhden ja palauttaen toisen ja sen jälkeen nostaen kaksi lisää - tai kaksi kultarahaa ja kaksi korttia). Rakentaja saa rakentaa kolme aluetta vuoronsa aikana.
8. Sotilas
Sotilas saa kultarahan jokaista kaupungissaan olevaa sotilaallista (punaiset) aluetta kohti. Vuoronsa lopussa, Sotilas saa hyökätä johonkin kaupunkiin ja tuhota sieltä valitsemansa alueen. Alueen tuhoaminen maksaa yhden kultarahan vähemmän kuin sen rakentaminen. Yhden kultarahan arvoisia alueita saa siis tuhota ilmaiseksi. Sotilas ei kuitenkaan saa hyökätä kaupunkiin, jossa on jo kahdeksan aluetta.
Ylimääräisiä tuloja saa nostaa missä vaiheessa vuoroa tahansa. Pelaaja voi siis ensin ottaa tuloja alueistaan ja sen jälkeen rakentaa uusia tai toisin päin. Kaikki tulot on kuitenkin otettava kerralla.
Kun joku pelaajista rakentaa kahdeksannen alueensa, pelataan kierros loppuun normaalisti. Sen jälkeen lasketaan pisteet:
Pelaa seitsemään, ei kahdeksaan alueeseen. Suositeltava pelitapa kuudella ja seitsemällä pelaajalla.
Pelaaja A saa kruunukortin. Hän sekoittaa hahmokortit ja asettaa päällimmäisen kortin kuvapuoli alaspäin pöydän keskelle. Jäljelle jääneistä korteista hän valitsee yhden ja antaa loput kuusi korttia pelaaja B:lle. Pelaaja B valitsee yhden kortin ja asettaa toisen kortin kuvapuoli alaspäin pöydälle (katsomatta sitä). Jäljelle jää neljä korttia, jotka pelaaja B antaa takaisin pelaaja A:lle.
Pelaaja A ottaa yhden näistä korteista, laittaa taas yhden kortin pöydän keskelle ja antaa viimeiset kaksi korttia B:lle. B ottaa toisen ja laittaa toisen pois. Täten kumpikin pelaaja pelaa kahta hahmoa. Pelaaja A aloittaa ensimmäisen kierroksen hahmojen luettelemisen.
Pelaaja A saa kruunukortin. Hän sekoittaa hahmokortit ja asettaa päällimmäisen kortin kuvapuoli alaspäin pöydän keskelle. Jäljelle jääneistä korteista hän valitsee yhden ja antaa loput kuusi korttia pelaaja B:lle. Pelaaja B valitsee yhden kortin ja antaa viisi korttia pelaaja C:lle, joka ottaa yhden kortin ja antaa sitten kortit pelaaja A:lle. Kun kaikki ovat ottaneet kaksi kaorttia, laittaa pelaaja C viimeisen kortin pöydän keskelle. Kukin pelaaja pelaa kahta hahmoa. Pelaaja A aloittaa ensimmäisen kierroksen hahmojen luettelemisen.
Kuten tavallisessa pelissä, mutta jokainen pelaaja pelaa kaksi kertaa vuoron aikana. Pelaaja voi siis, esimerkiksi, pitää ensimmäinen hahmon ansaitsemat rahat rakentaakseen kalliin alueen toisella hahmollaan.