Reiner Knizian peli kahdelle pelaajalle.
Käännös Mikko Saari (msaari@iki.fi).
Maailmassa on monta kadonnutta kaupunkia seikkailunhaluisille löydettäviksi. Niiden etsiminen voi viedä sinut Himalajalle, Brasilian sademetsiin, autiomaiden dyynien keskelle, muinaisiin tulivuoriin ja Neptunuksen valtakuntaan. Luonnollisesti resurssit ovat rajalliset: kaikkialle ei voi mennä, joten pelaajien täytyy valita, mitkä tutkimusmatkat aloittaa ja mitkä jättää muille. Itseensä luottavat sijoittavat enemmän, nostaen onnistumisen palkkiota, mutta riskeeraten enemmän jos tutkimusmatka epäonnistuu. Pelaaja, joka löytää oikean tasapainon onnistuu parhaiten. Liian monet retket rasittavat vähäisiä resursseja, liian harvat takaavat onnistumisen, mutta eivät voittoa!
Pelaajat aloittavat yhden tai useampia tutkimusmatkoja ja pelaa kortteja jatkaakseen matkaa mahdollisimman pitkälle. Matkan alussa pelaajat voivat lisätä sijoitusta ja riskiä. Perääntyminen ei ole sallittua, joten myöhempien korttien tulee viedä tutkimusmatkaa pidemmälle. Kortit kuvaavat matkan kulkua alusta loppuun, mutta selkeyden vuoksi ne on myös numeroitu 2-10. Kierroksen päätyttyä pelaajien tutkimusmatkat pisteytetään.
Vanhin pelaaja aloittaa, sen jälkeen pelaajat vuorottelevat. Vuorollaan pelaajan on pelattava yksi kortti kädestään ja sitten nostettava kortti sen korvaamiseksi.
Pelaajalla on kaksi vaihtoehtoa kortin pelaamiseen:
Pelaaja voi aloittaa uuden tutkimusmatkan tai jatkaa jo aloitettua. Pelaajat voivat pelata kortteja vain omalle puolelleen lautaa. Aloittaaksen matkan, pelaaja asettaa oikeanvärisen kortin kuvapuoli ylöspäin oikean matkakohteen kohdalle omalle puolelleen lautaa. Jatkaakseen matkaa, pelaaja pelaa uuden kortin osittain edellisen päälle, siten että kaikki kortit ovat näkyvissä. Kortti tulee lisätä tutkimusmatkan loppuun ja sen tulee olla isompi kun edellisenä pelattu kortti. Numeroiden ei tarvitse olla perättäisiä, mikä tahansa edellistä isompi numero käy.
Jokaista matkakohdetta kohti on kolme sijoituskorttia. Ne voi pelata ainoastaan tutkimusmatkan alussa ja ne edustavat lisäsijoitusta matkaan. Niitä voi pelata niin monta kuin haluaa ennen ensimmäisen numeroidun kortin pelaamista. Kun ensimmäinen numeroitu kortti on pelattu, sijoituskortteja ei saa enää pelata siihen matkakohteeseen.
Pelaamisen sijaan pelaaja voi poistaa kortin. Poistaakseen kortin, pelaaja asettaa sen oikean matkakohteen kohdalle poistopinoon. Jos muita kortteja on poistettu, uuden kortin tulee peittää ne siten, että vain viimeksi poistettu kortti on näkyvissä. Kumpikin pelaajista käyttää samoja pinoja.
Vuoron lopuksi pelaajan on nostettava yksi kortti. Hän voi ottaa joko pakan tai minkä tahansa poistopinon päällimmäisen kortin. Pelaaja ei kuitenkaan saa nostaa korttia, jonka itse heitti samalla vuorolla pois.
Pelaamiseen tarvitaan kaksi Lost Citiesiä. Toisesta otetaan kaikki osat ja lisäksi toisen pelin kaikki kortit arvoltaan kahdesta neljään. Pakan koko on siis 75 korttia.
Vastakkain istuvat pelaajat muodostavat parit, jotka pelaavat samalle puolelle lautaa. Peli etenee kuin tavallinen, seuraavin muutoksin:
Kun kortteja lisätään, niiden arvon on noustava. Kahta samanarvoista korttia ei saa pelata yhteen tutkimusmatkaan.
Normaalin vuoron (kortin pelaaminen ja nostaminen) sijasta pelaaja voi antaa kädestään mitkä tahansa kaksi korttia parilleen. Kuitenkaan pelaajan kädessä olevien korttien määrä ei saa laskea alle kuuden. Tämä on ainoa tapa, jolla parit saavat kommunikoida keskenään.